Altaan syvässä päässä, joten TGIF

Minulle selvisi melko pian työt aloitettuani, että minut oli "thrown in at the deep end". Koko viikon olen yrittänyt päästä kärryille niin tuotannon ongelmista, kuin siitä mitä on jo yritetty tehdä. Kuten niin monessa muussakin työpaikassa, eri kokeilujen tulokset on kirjattu erilaisiin exceleihin ja epämääräisiin word-dokumentteihin ja jopa ottamalla valokuvia kokouksessa käytetyistä liitutauluista. Joten selvittämistä on riittänyt, enkä ole ollenkaan yllättynyt ettei kukaan muu ole halunnut edes aloittaa tätä hommaa. Nyt kuitenkin alkaa tuntua siltä, että olen pääsemässä perille ainakin osasta ongelmista ja tehtaaseen tehdyistä muutoksista.

Pää alkaakin olla pikku hiljaa niin täynnä tietoa tästä tuotannosta ja erilaisista parannusehdotuksista, että jo huimaa. Onneksi kuitenkin on perjantai ja pitkä viikonloppu edessä. Olen menossa Coromandelin niemelle AirBnBn kautta vuokrattuun "bush studio apartment"iin (paikallisella englannilla bush=metsä) nollaamaan aivot. Saakin nähdä miten ensi viikko lähtee käyntiin, tarkoituksena olisi nimittäin alkaa heti testailla tuotteita laboratoriossa.

Sain tällä viikolla myös hyviä uutisia IPENZ:sta, joka on paikallinen insinöörien liitto. Nyt minulla on paperi, joka todistaa virallisesti, että olen saanut paikallista diplomi-insinöörikoulutusta vastaavan koulutuksen. Käytännössä se tarkoittaa lisäpisteitä kun haen varsinaista työviisumia, eli erittäin hyvä asia.

Samat ongelmat

Kaksi ensimmäistä työpäivääni ovat kuluneet lueskellessa taustatietoa siitä mitä yrityksen tuotantoprosessille on tehty viimeisten kahdenkymmen vuoden aikana. Tänään minulle alkoi selvitä miksi prosessi ei ole parantunut - samat ongelmat ovat toistuneet ja niihin on annettu useaan kertaan samat suositukset, mutta niitä ei ole vielä eteenpäin ja toteutettu. Tuli heti mieleen diplomityöni, joka alkoi samalla tavalla. Minulle sanottiin "tuota nyt on jo tutkittu moneen otteeseen, ei siihen ole ratkaisuja". 

Alan kuitenkin uskoa, että tähän ongelmaan saattaisi löytyä helpotusta - jos vaikka yritettäisiin jotain aikaisemmin ehdotetuista ratkaisuista... Kyselin jo hieman miksi mitään ei ole tehty ja sain epämääräisiä mutinoita vastaukseksi ja luulenkin, että kysessä on joko huono projektien johtaminen tai kuuluisa muutosvastarinta - parhaimmillaan todennäköisesti molemmat. Nyt on siis meidän tiimin vuoro yrittää parastamme. Itse jo yritän mielessäni muistella oppeja siitä miten tuotannon työntekijöitä voidaan motivoida ja innostaa mukaan kokeiluihin. Parin kuukauden päästä nähdään miten kävi... 

Byrokratia

Byrokratia on varmaan kaikkien suosikki ja olen saanut taistella sen kanssa viime aikoina usemman vuoden edestä. Odottelen edelleen vastausta aloitanko työt firmassa josta puhuin. Ison firman ongelma on hidas koneisto, joten pitää olla vain kärsivällinen. Koska odottelu on muuten niin helppoa olen myös taistellut flunssan kanssa tämän viikon, mutta taidan pikku hiljaa olla siitä voitolla. UPDATE tähän tietoon: Sain juuri viestin, että aloitan ensi maanantaina selvittämään miten lannoitetehtaan tuotannon "granulation" parannetaan!

Toinen ihana byrokratia on viisumihakemukseni. Olen valmistellut työviisumin hakemista jo useamman kuukauden. Sen kanssa on ollut erilaisia haasteita. Ensin maksoin pari sataa dollaria että sain "esiarvion" tutkinnostani. Se oli oikeastaan turhaan, koska arvio on liian "generic". Sen jälkeen maksoin yli 700 nzd jotta sain varsinaisen arvion. Sain sen tänään ja siinäkin todetaan, että tämä on "generic outcome" koska he eivät pysty arvioimaan insinöörin papereita vaan se tulisi tehdä NZ insinöörien liitossa. Maksan nyt heille muutaman sata dollaria, jotta he voivat kertoa minun olevan diplomi-insinööri. Olen siis käyttänyt jo lähes 1500 nzd (melkein 1000 euroa) ja odottanut lähes 3 kk arvioita, joilla en tee mitään. Onneksi sentään insinööriliitto vaikuttaa olevan hieman nopeampi.

Tiesin tämän olevan rankka kokemus ja sitä tämä tosiaan on ollut, mutta uskon sen edelleen olevan kaiken tämän arvoista. Hetkittäin tuntuu aika vaikealta, mutta ei auta kuin suunnata katse tulevaan. Siitä tulee parempi, koska olen uskaltanut toteuttaa unelmani.

Uutisia

Viime yö oli turhankin tapahtumarikas tällä alueella. Muutaman kilometrin päässä meiltä riehui pieni tornado. Onneksi se kuitenkin aiheutti vain suhteellisen pieniä, esineellisiä vaurioita. Meidän kadulla sen sijaan paloi yksi talo ja samalla menehtyi yksi naapurimme. Itse olin täysin tietämätön kaikesta tästä, mutta kävin päivällä ostoksilla ja kuulin myyjiltä uutiset. Itse en vielä ole aivan tottunut paikallisten tapaan jutella kaikkien kanssa, mutta pikku hiljaa alan päästä taas small talkin ihmeelliseen maailmaan sisään.

Mainitsin alkuviikosta, että työrintamalla saattaa olla tapahtumassa jotain. Asia ei ole vieläkään aivan täysin varma, mutta kävin eilen pyörähtämässä yhden suuren paikallisen firman tiloissa ja pääsin tutustumaan aiheeseen, jonka kanssa saatan aloittaa työt ensi viikolla. Työsopimus olisi vain muutaman kuukauden pituinen, mutta koska firma on erittäin tunnettu täällä ja työ olisi omaa alaa, se olisi erittäin hyvä lisä CV:ssä. Sormet siis edelleen ristissä.

Harrastuksia

Facebookilaiset ovatkin jo tietoisia, että päätin viime viikolla toteuttaa yhden pitkäaikaisen unelmani: Opetella soittamaan kitaraa. Katsoin viime viikolla ohjelmaa, jossa puhuttiin lapsuuden unelmista ja kun yritin miettiä miksi halusin pienenä ryhtyä en muistanut yhtään spesifistä ammattia. Mieleeni tuli sen sijaan, että teini-iän Apulanta ja Tehosekoitin -vaiheessani ja tajusin, että olen tainnut jo kauan toivoa osaavani soittaa jotain instrumenttia. Lapsuuteni pianotunnit olivat kuitenkin vielä liian vahvasti mielessä teini-iässä. Se etten ikinä oikein oppinut soittamaan pianoa kunnolla vaivasi, joten ajattelin ettei kitaraa edes kannata yrittää. Muistin kuitenkin edelleen piano-opettajani lauseen "kitaran perusteet ovat todella paljon helpommat kuin pianon".

Kitara on jäänyt myös koska kuvittelin, että intrumentteja aloitetaan soittamaan lapsena, ei aikuisena. Mutta siihenkin harhakuvitelmaan sain korjauksen, kun juttelin kampaajani kanssa. Hän, noin nelikymppinen nainen, oli aloittanut ukeleletunnit viime vuonna. Miksen siis minäkin voisi tehdä niin? Joten viime perjantaina kävelin paikalliseen musiikkiliikkeeseen ja valitsin avuliaan myyjän avulla kaunisäänisen peruskitaran. Toistaiseksi olen keskittynyt harjoittelemaan kunnolla pari sointua sekä totuttelemaan sormenpäitä kielien kovuuteen. Internet on onneksi pulollaan erilaisia kitaraoppitunteja, joista suurin osa keskittyy opettamaan miten opetellaan soittamaan perusbiisejä nopeasti, eikä niinkään teoriaan ym. Ja tosiaan, pianopettajani oli oikeassa, jo nyt tuntuu, että pian pystyn soittamaan peruspoppia.

Toinen "uusi" harrastukseni on salsa. Sanon "uusi", koska olen aloittanut salsan pari kertaa aikaisemminkin, mutta todennut aina etteivät lantioni liiku kuten latinoilla. Olin kuitenkin viime torstaina ilmaisella salsatunnilla paikallisessa meksikolaisessa ravintolassa "Tauranga espanjaapuhuvien" -ryhmän kanssa ja sehän oli todella hauskaa! Innostuin uudestaan salsasta ja bachatasta (jota ehdimme myös kokeilla nopeasti), ja koska tänään alkaa sopivasti saman tanssikoulun kahdeksan viikon salsakurssi, sovimme espanjanryhmän kanssa että menemme sinne porukalla.

Myös työrintamalla on tapahtunut hieman jännittäviä asioita, mutta koska kaikki on vielä erittäin epävarmaa, enkä halua "jinx it", en kerro enempää. Toivottavasti tiedän asiasta enemmän loppuviikosta...

Mites se D menikään?

TED

Löysin TED talks (www.ted.com) muutama vuosi sitten ja innostuin niistä kunnolla pari vuotta sitten, kun yritin löytää tapoja motivoida ihmisiä säästämään energiaa. TED-puheet ovat lyhyitä (n. 15-25 min) "tietoiskuja" mitä erilaisimmista, mielenkiintoisista aiheista ja mikä parasta - ne ovat kaikkien saatavilla, ilmaiseksi. Alkuperin puheita pitivät lähinnä arvostetut tutkijat ym. julkisuuden henkilöt, mutta nykyään TED konferensseja järjestetään ympäri maailmaa niin paljon, että sekaan mahtuu myös "taviksia". Yhteistä puheilla on edelleen se, että niiden pitäjät ovat syystä tai toisesta erittäin innostuineita aiheistaan ja haluavat jakaa tietonsa muiden kanssa.

En uskalla edes arvata kuinka monta puhetta olen näiden vuosien aikana katsonut, mutta tiedän että olen viettänyt tunteja koneeni äärellä ihastellen puhujien taitoja. Toistaiseksi en ole vielä päässyt itse TED-yleisöön, joten kun näin, että Taurangassa järjestetään TEDx-konferenssi heinäkuussa innostuin asiasta niin paljon, että ostin heti "early bird tickets" (osittain, koska niin sain hieman alennusta suhteellisen kalliista lipuista).

Viikko sitten sain sähköpostia Taurangan TEDx:n pääjärjestäjältä Sheldonilta. Hän kyseli olenko menossa TEDx Aucklandiin, joka järjestettiin viime lauantaina, ja jos olin menossa haluaisinko tulla hänen kyydillään. Mietin asiaa liian kauan, joten siinä vaiheessa kun vastasin "joo", oli hänen autonsa jo täynnä. Sheldon kertoi samalla järjestävänsä joka kuun ensimmäisenä perjantaina "Breakfast clubin", johon tulee paikallisia yrittäjiä ja osaajia ja kutsui minut mukaan. Menin paikalle, tapasin mielenkiintoisia ihmisiä, sain muutaman kontaktin ja ehdin hieman jutella Sheldonin kanssa. En tiedä seuraako tapaamisesta seuraa mitään suurta, mutta oli erittäin mukava tavata samanhenkisiä paikallisia. Tuntuu, että pienistä asioista saa lisäintoa ja energiaa, joten nyt taas jaksaa kirjoittaa työhakemuksia ja toivoa kutsua haastatteluun.