Eilinen tehdaskierros, haastattelu ja testi menivät suhteellisen hyvin ja olen jo melko varma, että paikka on minun. Vielä kuitenkin tehtaanjohtaja haluaa jutella ennen kuin päästään allekirjoittamaan papereita. Tapasin eilen uudestaan mahdollisen tulevan pomoni ja suomalaisen Kain (joka aloitti prosessi-insinöörin roolissa 5 vuotta sitten ja on nyt area manager) sekä mahdolliset tulevat kollegani.
Testinä he käyttivät erittäin haastavaa tapausta viime vuodelta. He kertoivat tilanteen ja minulle annettiin tunti aikaa yrittää selvittää miksi näin oli käynyt ja kertoa mitä olisin itse tehnyt kyseisessä tilanteessa. Testin jälkeen Kai kertoi olleensa vastaava prosessi-insinööri kyseisessä ongelmassa, mutta ei ollut todellakaan ratkaissut sitä tunnissa. Testin ideana olikin nähdä miten reagoin ko tilanteeseen ja miten lähden selvittämään sitä. Kaikki ei mennyt ihan putkeen ja mm. käyttämäni tietokone kaatui kesken kaiken, mutta luulen että he olivat vakuuttuneita, että pystyisin vastaavaan tehtävään oikeassa tilanteessa. He olivat erityisen vaikuttuneita siitä miten rauhallisena pysyin, osa kokelaista on kuulemma mennyt kyseisessä tilanteessa aivan lukkoon. Onneksi he eivät nähneet sisäistä stressitasoani...
Tehdaskierros ja kartonkiprosessin näkeminen oli erittäin mielenkiintoista. Olin alunperin ollut hieman huolissani, koska tehdas näyttää ulospäin erittäin vanhalta ja likaiselta. Sisältä se on kuitenkin suhteellisen siisti (paljon siistimpi kuin esimerkiksi lannoitetehdas) ja heillä on käytössään pitkälle automatisoitu prosessi. Kaikkialla tehtaalla näkyi nimet Metso ja Valmet ja näin itse asiassa vieraskirjassakin paljon suomalaisia nimiä, joten tuli aika kotoisa olo. Muutenkin tuli olo, että siellä yritetään tehdä asiat oikein ja kunnolla - mentaliteetti, jota olen välillä kaivannut uusiseelantilaisten ja erityisesti italialaisten kanssa työskennellessä.
Whakatanen ympäristö on tunnettu eritysesti sellu- ja paperiteollisuudestaan. Sen takia en ollut kovin yllättynyt, kun minulle kerrottiin, että alueella asuu useita suomalaisia perheitä ja siellä on jopa suomalaisten omistama panimo. Olen koko ajan hokenut etten kaipaa suomalaisia, mutta tajusin, että joskus voi olla kiva päästä juttelemaan ihmisten kanssa, joilla on samanlainen tausta kuin minulla.
Jos siis kaikki menee hyvin, niin ensi helmikuussa on taas edessä muutto. Aluksi todennäköisesti vain takaisin Taurangaan, kunnes me löydämme meille sopivan kodin lähempänä kaunista Whakatanea.
