TEDxTauranga - ei ihan vielä jenkkilän tasoa

TEDxTauranga tuli ja meni. Seitsemän tuntia puheita, esityksiä ja seurustelua oli mieluisa, mutta samalla myös suhteellisen rankka kokemus. Puheiden taso vaihteli aika lailla, osalla meni jopa faktat hieman sekaisin. Ehkä jotain kertoo, että mielestäni paras esitys oli "entertainment act", jossa koko yleisölle jaettiin rummut ja osallistuimme artistin musiikkiin mukaan. Eli ehkä hieman vielä matkaa parhaisiin TED-konferensseihin. Mutta tämä olikin vasta kolmas täällä järjestetty TEDx ja eiköhän tavoitteena on parantaa antia joka vuosi.

Tunnelmia TEDxTaurangasta 

Tänä viikonloppuna olemme menossa Uuden-Seelannin suurimpaan kaupunkiin, Aucklandiin. En ole käynyt Aucklannissa 14 vuoteen, joten voi olla että jotain muutoksia on tapahtunut. On myös ihanaa päästä pienestä Taurangasta hetkeksi suurkaupunkiin. Vaikka viihdyn Taurangassa hyvin, huomaan kaipaavani välillä jotain hieman vauhdikkaampaa. Odotan myös innolla, että pääsen käymään kaupassa, jossa myydään eurooppalaisia tuotteita, mm. Fazerin sinistä! Sanonta, että suomalaiset pääsevät sinisen makuun äidinmaidon mukana taitaa olla totta - en ole löytänyt muita yhtä hyviä suklaita täältä (vaikka Lindtin suklaat kelpaavatkin hyvin korvikkeina).

P.S. Vielä ei ole uutisia työpaikkojen suhteen. Perjantain haastattelu olikin uusinta ensimmäisestä haastattelusta, koska sitä ei järjestetty "oikealla" tavalla - eli ensimmäisellä kerralla oli vain yksi haastattelija, nyt heitä oli kaksi. Hieman turhauttavaa tehdä sama haastattelu kahdesti, varsinkin kun työhaastattelut ovat hyvinkin stressaavia tapahtumia. Pitää yrittää nähdä asia hyvänä harjoitteluna... Tällä viikolla pitäisi saada tietää pääsenkö jatkoon.

Kevättä ilmassa

Täällä on oikeastaan vielä keskitalvi ja lämpenemään alkaa vasta syyskuussa, mutta nyt jo huomaa kevään lähestyvän. Kävin sunnuntaina kävelyllä läheisillä Papamoa Hillseillä ja huomasin, että lampaat näyttivät tavallista paksummilta. Jolloin muistin, että yksi parhaista kausista on pian täällä - karitsakausi! En puhu niiden syömisestä vaan siitä, kun pieniä, suloisia karitsoja hyppii joka puolella. Harmikseni Uuden-Seelannin lammasmäärät ovat laskeneet merkittävästi viimeisten kymmenen vuoden aikana, mutta toivon silti näkeväni karitsoja parin kuukauden päästä.

Lihavat lampaat Papamoa Hillsin kauniissa maisemissa

Perjantaina on vuorossa viime viikolta siirretty työhaastattelu, joten pian ehkä tiedän enemmän siitä jatkanko töitäni tässä firmassa. Töistä puheenollen, tänään valmistin käsin lannoitepapanoita. Ei ihan helppo homma, varsinkin kun prosessissa käytetään vahvoja happoja ja syntyvät nousevat kaasut ovat erittäin myrkyllisiä.

Singlesuperphosphate-lannoitteen valmistusta

Jännittävät hetket

Viime viikon työhaastattelu meni hyvin ja olen ainakin top 3 joukossa (pakko tosin myöntää, että hakijoita on yhteensä kolme)!  Tänään piti olla luvassa toinen haastattelukierros tuotannon johtajan kanssa, mutta sain juuri tiedon että se siirtyy. Joten jännitän täällä edelleen lopputulosta.

Viime viikonlopun reissu oli onnistunut, vaikka päädyinkin isoimmassa koskessa (n. 7 m pudotus) erittäin kylmään jokeen. Tässä muutama kuva Kaituna-koskelta ja Rotoiti-järveltä.

Meille sattui kaunis päivä purjehtimiseen (ja synttärisankari sai kauniit, vaaleanpunaiset siivet ja prinsessakruunun)

Veneemme

Koskenlaskuporukka

Ensimmäinen, pieni putous

Man over board! Minähän siellä lennän...

Takaisin veneen kyydissä (ja aivan jäässä)

Naisten asema

Niin Uudessa-Seelannissa kuin Suomessa halutaan ajatella, että "naisten asema on täällä yksi maailman parhaista". Saivathan naiset ensimmäisenä maailmassa äänioikeuden Uudessa-Seelannissa ja Suomessa ensimmäisenä Europaassa.

Työelämässä naisilla täällä tuntuu olevan samat haasteet kuin Suomessakin. Naisinsinöörejä halutaan teoriassa, mutta silti monet miehet tuntuvat ajattelevan ettei kaikki insinöörien hommat sovi naisille. Erityisesti tämä on tullut vastaan tuotannossa. Johtunee osittain siitä, että täällä ollaan valovuosia Suomea jäljessä työturvallisuudessa ja järjestelmällisyydessä. Esimerkkinä Suomessa en kertaakaan miettinyt työpaikalla "miksi tuossa ei ole kaidetta, tosta voisi tippua aika helposti". Yksi syy on paikallisten "can do" ja "do it yourself" -asenne. Eli ajattelutapa, että jokainen pystyy kyllä tekemään (usein soveltamalla) lähes kaikkea. Täällä on nyt menossa tehtaan vuosihuolto ja jo nyt on tapahtunut kaksi suhteellisen vakavaa työtapaturmaa - syynä pelkästään väärien välineiden käyttö ja huolimattomuus.

Tällä viikolla kuulin ensimmäisen omalta kannalta positiivisen uutisen. Firman toimitusjohtaja kirjoitti siitä miten huolestuttavaa on naisjohtajien vähäinen määrä ja se, ettei naisjohtajia ole edes näkyvissä "in the pipeline". Hän painotti, että asialle on tehtävä jotain ja jatkossa rekrytoinneissa olisi pidettävä asia mielessä. Saa nähdä tuleeko se näkymään mitenkään.

Viikonloppuna voin hetkeksi unohtaa vakavat asiat, sillä luvassa on vaihteeksi hieman vauhdikkaampia suunnitelmia: menemme lauantaina työporukalla laskemaan pari koskea, purjehtimaan Rotoiti-järvelle sekä kuumiin lähteisiin.

Työura

Olen lyhyen työurani aikana ehtinyt kokeilla vähän kaikenlaista. Olen oppinut, että minulle tärkeintä on, että pystyn innostumaan työstäni. Onneksi innostun helposti: niin oluen paneminen, hapankorpun valmistus, venttiilien kokoaminen kuin energiateollisuus ovat saaneet minut motivoitumaan työstäni. Tämän takia tiedän, että jos asia ei tunnu kiinnostavan, tulee työnteosta erittäin raskasta. Olen nimittäin myös huomannut, etten ole pikku tarkkuuteen sopiva, vaan nautin jos saan etsiä eri asioiden yhteyksiä ja detaljien sijaan minua kiinnostaa "the big picture".

Erikoinen CV:ni on yksi vahvuuksistani, mutta myös haastava, koska kuten yksi rekrytointiagentti sanoi, minut on vaikea luokitella. Siksi tiedän, että minun täytyy itse myydä CV:ni monipuolisuus hyvänä asiana. Myynti ja markkinointi ovat ikävä kyllä asioita, jotka eivät minua innosta, mutta nykypäivän työmarkkinoilla se on välttämätöntä.

Tämä kaikki on taas kerran erittäin ajankohtaista, kun yritän löytää omaa paikkaani Uuden-Seelannin työmarkkinoilla. Yksi suuri askel on tällä hetkellä pitkäaikaisemman työviisumin saanti. Se prosessi on tällä hetkellä erittäin jännittävässä vaiheessa ja toivon pian saavani kuulla miten asia etenee. Todennäköisesti kuitenkin menee vielä viikkoja, jos ei kuukausia ennen kuin asia ratkeaa lopullisesti.

Toinen iso asia on tietenkin vakituisen työn saaminen. Se on itse asiassa ollut haussa jo vuodesta 2010, jolloin valmistuin Aalto-yliopistosta. Olen saanut kokea jo tarpeeksi lyhyitä työsuhteita ja sijaisuuksia, nyt haluan vihdoin olla asemassa, jossa pääsen paneutumaan täysillä työhöni ja itse nauttimaan oman työni hedelmistä ja eduista, kuten täysistä vuosilomista.

Ensi viikolla pääsen taas harjoittelemaan työhaastattelua. Siihen aion valmistautua paremmin kuin mihinkään haastatteluun aikaisemmin. Jos ei muusta syystä, niin ainakin harjoittelun vuoksi. Näin olen taas yhtä haastattelua kokeneempi kun se oikea työ osuu kohdalle.

Onneksi olen työnhaun ohella päässyt takaisin työelämään, kolmen kuukauden työsuhteen muodossa. On ollut ihanaa päästä taas käyttämään aivosolujani ja etsimään niitä asiayhteyksiä, joista niin nautin. Olen myös päässyt pitkästä aikaa niin ihailemaan tuotantoa kuin tekemään laboratorioanalyysejä. Samalla muistin kuinka paljon nautin siitä, että työ on monipuolista ja pääsen miettimään ratkaisuja tuotannon ongelmiin, seuraamaan läheltä miten kemialliset reaktiot etenevät ja analysoimaan eri tuloksia.

Erikokoiset partikkelit erotellaan siivilöimällä, jotta voidaan mitata niiden osuudet lopputuotteesta.

Labravälineet tuovat takaisin niin paljon muistoja.

Valmista lannoitetta mitattavaksi menossa.

Turvavaatteet päällä lähdössä tuotantoon hakemaan näytteitä.

Valmiina ottamaan näytteitä kivistä.

Tällä myllyllä kivistä saadaan erittäin hienoa hiekkaa - ja samalla hiuksiin saa voluumia, kun hiekkapöly laskeutuu niiden päälle...

Reaktiot käynnissä.