Jännitystä (taas) ilmassa

Toinen viikko serkun kanssa on ohi ja hänet on lähetetty takaisin maailman toiselle puolelle. Paluu arkeen ei ole ollut kuitenkaan aivan normaali. Sain pari viikkoa sitten kutsun työhaastatteluun Whakataneen sellu- ja paperitehtaaseen. Olen hakenut kyseiseen paikkaan jo monta kertaa, mutta vasta nyt kun minulla on oleskelulupa tuli kutsu haastatteluun.

Ajaessani haastatteluun ihastelin maisemia ja totesin, että vaihtaisin Aucklannin epävakaammat kelit heti Uuden-Seelannin aurinkoisimman paikan kanssa (Aucklandissa aurinko paistaa n. 2000 h/vuosi, Whakatanessa n. 2300 h/vuosi), varsinkin kun maisemat ovat upeat ja talojen hinnat aivan toista luokkaa - Whakatanessa voi ostaa melkoisen kartanon hinnalla, jolla Aucklannissa saa yksiön. Eikä ruuhkista tarvitsisi kärsiä ollenkaan.

Luulen, että haastattelu meni suhteellisen putkeen ja uskon, että viihtyisin kyseisessä työssä ja työporukassa erittäin hyvin. Yritän vielä pysyä realistisena, koska ikinä ei tiedä mitä hakijalta halutaan, joten voi olla että joku muu hakija on jossain osa-alueessa pätevämpi kuin minä. Yrittivät myös pelotella, että kyseinen rooli on erittäin haastava ja halusivat selvästi tietääkö nuori nainen mihin on ryhtymässä. Sinänsä ihan ymmärrettävää, sillä iso, likainen ja meluinen tehdas ei ole kaikille kovin mieluinen työpaikka.

Haastattelijoina oli kaksi englantilaista alalla jo kauemmin ollutta pomoa sekä nuorehko, suomalainen mies. Syy miksi tulin heti toimeen haastattelijoiden kanssa oli, että huomasin heillä olevan hyvin samanlaiset arvot ja huumorintaju kuin minulla. Ehdimme reilun tunnin aikana nauraa niin insinööreille, myyntimiehille kuin sille, että tulemme toisen suomalaisen kanssa samasta "muka hyvästä" yliopistosta. Jäi vähän olo, että se ei oikeasti ole ollenkaan huono asia - selvästi arvostivat suomalaisen työmoraalia ja taitoja.

He lupasivat ilmoittaa viikon sisään pääsenkö jatkoon. Saa nähdä miten käy, mutta jos kutsu tulee niin minulla ei ole vaikeuksia tehdä päätöstä.

Serkun kanssa seikkailemassa

Viikko serkun kanssa on hujahtanut nopeasti. Onneksi toinen viikko vielä edessä. Paljon ollaan ehditty tehdä ja nähdä. Tässä pieni pala siitä.

Hulluttelua Rotoruassa

Tuliperäisen maan ihmeellisyyksiä (veden lämpötila n. 90C)

New Chum Beach

Valmiina viinimaistelua varten Waiheke-saarella

Viinitilalla

Peacock sky opetti meille ruoan yhdistämisestä viiniin

Auringonlasku Aucklandin Devonportissa

Hot springs

Waiheke

Maanjäristykset

Kirjoitan firmalle Health & Safety -käsikirjaa. Ensimmäisenä täytyy arvioida erilaisten onnettomuuksien ym riskit. Kun ollaan Uudessa-Seelannissa, yksi kohta on maanjäristykset. Tiesin, että täällä on monta kaupunkia, jotka ovat mannerlaattojen saumakohtien päällä, mutta jostain syystä olin kuvitellut, että pohjoinen osa ei ole aivan yhtä maanjäristysaltis. Olin väärässä. Alla kaksi karttaa, joissa viimeisten kymmenen vuoden merkittävät maanjäristykset. Auckland tosiaan ei ole aivan maanjäristysalueen päällä (täällä on vain useampi tulivuori), mutta lempialueeni, Bay of Plenty (jossa myös Tauranga sijaitsee), on erittäin aktiivisella alueella.

Christchurchissa on viime vuosina ollut monta isompaa järistystä (ja satoja pieniä), jonka seurauksena koko keskusta joudutaan rakentamaan uudelleen ja suuria asuinalueita on jouduttu laittamaan asumiskieltoon. Luin juuri, että yhtä suuri maanjäristys voi tapahtua milloin vain Bay of Plentyn alueella. Seuraavaa isoa järistystä odotellessa...

Yksi vaellusviikonloppu lisää

Taas kerran kiva viikonloppu takana. Tosin taisin tällä kertaa vähän “overdo it”, sillä olin sunnuntai-iltana aivan poikki. En ehtinyt viikolla käydä kuin kerran joogassa, joten tuntui siltä että oli pakko mennä lauantaiaamuna. Taas kerran muistin miksi kannattaa mennä joogasalille, eikä vain treenata kotona. Osaavat ohjaajat näkevät heti miten asentoja kannattaa korjata ja huomaavat milloin on aika ottaa uusia asentoja harjoitukseen mukaan.

Lauantai-iltapäivällä lähdin iltavaellukselle ja saavuin kotiin klo 22. Olin melko poikki pitkän päivän jälkeen. Sen huomasi vielä sunnuntaiaamuna, jolloin olin sopinut meneväni filipiinolaisen työkaverini kanssa kävelylle Rangitoton tulivuorisaarelle. Vaikka väsymys hieman painoi, oli silti ihana päästä kaupungin hulinasta puolen tunnin lauttamatkan päähän. 600 vuotta nukkuneen tulivuoren jäljet näkyivät saarella vieläkin. Saari on täynnä isoja, todella kevyitä, mustia vulkaanisia kiviä. Päivälämpötila oli n. 20C, mutta musta kivi imee itseensä lämpöä, joten saarella tuntui lämpimämmältä.

Blogissa on todennäköisesti perjantaista pari viikkoa eteenpäin hieman hiljaisempaa, sillä saan odotetun suomalaisen vieraan Espanjasta!

Lauantaina kävelimme Karekare-rannalle.

Auringonlasku Karekarella.

Rangitoton mustat vulkaaniset kivet olivat joka puolella saarta.

Rangitoton huipulla työkaverini Emelitan kanssa. Pituuseromme on muuten aika suuri - tässä olen aika kumarassa...

Nättiä kukkia vulkaanisten kivien keskellä

Rangitoton rannikolla oli nättejä poukamia täynnä purjeveneitä.