Joulun odotusta

Viikonloppu hujahti taas kerran turhan nopeasti ja maanantain klo 4:20 herätys (jotta ehdin ajaa Taurangasta töihin klo 8 mennessä) on joka kerta aika shokki. Toivottavasti niitä ei enää tarvitse kovin montaa tehdä - maanantai on muutenkin tarpeeksi rankka päivä!

Onneksi enää kolme työpäivää ja torstaina onkin jo jouluaatto. Lähdemme aamulennolla Etelä-Afrikkaa kohti ja saavumme perille reilun 20 h matkustamisen jälkeen klo 16:30 torstai-iltapäivällä. Joskus aikaerosta on hyötyäkin - emme siis oikeastaan menetä kuin muutaman tunnin :D Loman aikana ehdimme kiertää maata aika lailla, mutta onneksi ainakin pari päivää olisi tarkoitus ottaa rennosti ja käydä mm. viinitiloilla. Paluu takaisin arkeen on 11.1. eli todennäköisesti blogi menee joulutauolle sinne saakka.

Oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! Nähdään ensi vuonna!

Lauantailenkin tauolla Waihi coastal -reitin rannalla.

Joulun punainen pohutukawa on yksi suosikkejani.

Tehdaskierros

Eilinen tehdaskierros, haastattelu ja testi menivät suhteellisen hyvin ja olen jo melko varma, että paikka on minun. Vielä kuitenkin tehtaanjohtaja haluaa jutella ennen kuin päästään allekirjoittamaan papereita. Tapasin eilen uudestaan mahdollisen tulevan pomoni ja suomalaisen Kain (joka aloitti prosessi-insinöörin roolissa 5 vuotta sitten ja on nyt area manager) sekä mahdolliset tulevat kollegani.

Testinä he käyttivät erittäin haastavaa tapausta viime vuodelta. He kertoivat tilanteen ja minulle annettiin tunti aikaa yrittää selvittää miksi näin oli käynyt ja kertoa mitä olisin itse tehnyt kyseisessä tilanteessa. Testin jälkeen Kai kertoi olleensa vastaava prosessi-insinööri kyseisessä ongelmassa, mutta ei ollut todellakaan ratkaissut sitä tunnissa. Testin ideana olikin nähdä miten reagoin ko tilanteeseen ja miten lähden selvittämään sitä. Kaikki ei mennyt ihan putkeen ja mm. käyttämäni tietokone kaatui kesken kaiken, mutta luulen että he olivat vakuuttuneita, että pystyisin vastaavaan tehtävään oikeassa tilanteessa. He olivat erityisen vaikuttuneita siitä miten rauhallisena pysyin, osa kokelaista on kuulemma mennyt kyseisessä tilanteessa aivan lukkoon. Onneksi he eivät nähneet sisäistä stressitasoani... 

Tehdaskierros ja kartonkiprosessin näkeminen oli erittäin mielenkiintoista. Olin alunperin ollut hieman huolissani, koska tehdas näyttää ulospäin erittäin vanhalta ja likaiselta. Sisältä se on kuitenkin suhteellisen siisti (paljon siistimpi kuin esimerkiksi lannoitetehdas) ja heillä on käytössään pitkälle automatisoitu prosessi. Kaikkialla tehtaalla näkyi nimet Metso ja Valmet ja näin itse asiassa vieraskirjassakin paljon suomalaisia nimiä, joten tuli aika kotoisa olo. Muutenkin tuli olo, että siellä yritetään tehdä asiat oikein ja kunnolla - mentaliteetti, jota olen välillä kaivannut uusiseelantilaisten ja erityisesti italialaisten kanssa työskennellessä. 

Whakatanen ympäristö on tunnettu eritysesti sellu- ja paperiteollisuudestaan. Sen takia en ollut kovin yllättynyt, kun minulle kerrottiin, että alueella asuu useita suomalaisia perheitä ja siellä on jopa suomalaisten omistama panimo. Olen koko ajan hokenut etten kaipaa suomalaisia, mutta tajusin, että joskus voi olla kiva päästä juttelemaan ihmisten kanssa, joilla on samanlainen tausta kuin minulla.

Jos siis kaikki menee hyvin, niin ensi helmikuussa on taas edessä muutto. Aluksi todennäköisesti vain takaisin Taurangaan, kunnes me löydämme meille sopivan kodin lähempänä kaunista Whakatanea.

Haipakkaa

Viime viikot ovat olleet aikamoista haipakkaa. Vieraita on viihdytetty ja Aucklannin ja Taurangan välin ajaminen alkaa olla turhankin tuttua puuhaa.

Töissä yritetään kovasti saada tehdasta kasaan, mutta italialaisten kyvyttömyys suunnitella kostautuu nyt ja moni asia, jonka olisi voinut hoitaa kuukausia sitten tulee nyt vastaan. Suurin ongelma ovat firman sisäiset kemiat. Kaksi pomoani eivät tule ollenkaan toimeen ja ovat lähes joka asiasta eri mieltä. On hieman haastavaa olla siinä välissä ja yrittää selvittää kenen ohjeita noudattaa.

Tähän on toivottavasti tulossa muutos. Huomenna siis toinen haastattelu Whakatanessa ja paineet alkavat tuntua. Haastatteluosuus ei niin huolestuta, mutta toiseen kierrokseen kuuluu myös "pumppuaiheinen testi". Olen melko varma, että se tarkoittaa asioita, joita opiskelin TKK:lla yli 10 vuotta sitten, joten olen yrittänyt kerrata niitä. Testi jännittä silti paljon, koska olen hyvin tehokkaasti unohtanut paljon asioita, eikä esim. laskujen tekeminen ole kovin sujuvaa. Onneksi nämä asiat ovat ihan oikeasti mielestäni mielenkiintoisia ja huomaan kaipaavani takaisin "oikeiden insinööriongelmien" pariin. Vielä on hieman aikaa kerrata, joten nyt takaisin kemian laitetekniikan ihmeelliseen maailmaan.

Välillä töissä on ollut ihan mukavaa. Andrea valmistaa tässä meille koepizzat uusista jauhoista.

Erittäin tehokas pizzauuni, jolla tulee ihanan rapea pohja.

Odotettu puhelu

Eilen puhelin soi ja tällä kertaa aluekoodi oli odottamani 07 eikä Aucklannin 09 niin kuin lähes kaikki muut viime aikoina saamani puhelut. Sain siis kutsun seuraavaan rekrytointivaiheeseen Whakataneen. Ei ole pitkään aikaan ollut niin huojentunut olo ja tuntui että veressä olisi ollut promilleja ihan ilman alkoholia! Kahden viikon päästä menen uudestaan käymään juttelemassa työstä mm. tehtaan johtajan kanssa ja minut viedään tehdaskierrokselle. Vaikka mikään ei ole vielä varmaa, niin aika hyvältä näyttää.

Tällä viikolla viihdytän taas vieraita - mikä on erittäin tervetullutta vaihtelua yksinäiseen arkeeni. Eilen tapasin Fazerin aikaisen työkaverin pitkästä aikaa ja viikonloppuna on luvassa girls' weekend lukiovaihtoaikaisen kaverini Emillien kanssa.

Myös joulu on lähestyy kovaa vauhtia. Olemme Hannon kanssa jo kauan haaveilleet menevämme jouluksi Etelä-Afrikkaan. Emme ole kuitenkaan uskaltaneet varata matkaa epävarman työtilanteeni takia. Teimme onneksi pari viikkoa sitten vihdoin päätöksen lähteä ja matkat on nyt hankittu. Odotan innolla ja jännityksellä mitä kahden viikon loma tuo tullessaan.

Jännitystä (taas) ilmassa

Toinen viikko serkun kanssa on ohi ja hänet on lähetetty takaisin maailman toiselle puolelle. Paluu arkeen ei ole ollut kuitenkaan aivan normaali. Sain pari viikkoa sitten kutsun työhaastatteluun Whakataneen sellu- ja paperitehtaaseen. Olen hakenut kyseiseen paikkaan jo monta kertaa, mutta vasta nyt kun minulla on oleskelulupa tuli kutsu haastatteluun.

Ajaessani haastatteluun ihastelin maisemia ja totesin, että vaihtaisin Aucklannin epävakaammat kelit heti Uuden-Seelannin aurinkoisimman paikan kanssa (Aucklandissa aurinko paistaa n. 2000 h/vuosi, Whakatanessa n. 2300 h/vuosi), varsinkin kun maisemat ovat upeat ja talojen hinnat aivan toista luokkaa - Whakatanessa voi ostaa melkoisen kartanon hinnalla, jolla Aucklannissa saa yksiön. Eikä ruuhkista tarvitsisi kärsiä ollenkaan.

Luulen, että haastattelu meni suhteellisen putkeen ja uskon, että viihtyisin kyseisessä työssä ja työporukassa erittäin hyvin. Yritän vielä pysyä realistisena, koska ikinä ei tiedä mitä hakijalta halutaan, joten voi olla että joku muu hakija on jossain osa-alueessa pätevämpi kuin minä. Yrittivät myös pelotella, että kyseinen rooli on erittäin haastava ja halusivat selvästi tietääkö nuori nainen mihin on ryhtymässä. Sinänsä ihan ymmärrettävää, sillä iso, likainen ja meluinen tehdas ei ole kaikille kovin mieluinen työpaikka.

Haastattelijoina oli kaksi englantilaista alalla jo kauemmin ollutta pomoa sekä nuorehko, suomalainen mies. Syy miksi tulin heti toimeen haastattelijoiden kanssa oli, että huomasin heillä olevan hyvin samanlaiset arvot ja huumorintaju kuin minulla. Ehdimme reilun tunnin aikana nauraa niin insinööreille, myyntimiehille kuin sille, että tulemme toisen suomalaisen kanssa samasta "muka hyvästä" yliopistosta. Jäi vähän olo, että se ei oikeasti ole ollenkaan huono asia - selvästi arvostivat suomalaisen työmoraalia ja taitoja.

He lupasivat ilmoittaa viikon sisään pääsenkö jatkoon. Saa nähdä miten käy, mutta jos kutsu tulee niin minulla ei ole vaikeuksia tehdä päätöstä.

Serkun kanssa seikkailemassa

Viikko serkun kanssa on hujahtanut nopeasti. Onneksi toinen viikko vielä edessä. Paljon ollaan ehditty tehdä ja nähdä. Tässä pieni pala siitä.

Hulluttelua Rotoruassa

Tuliperäisen maan ihmeellisyyksiä (veden lämpötila n. 90C)

New Chum Beach

Valmiina viinimaistelua varten Waiheke-saarella

Viinitilalla

Peacock sky opetti meille ruoan yhdistämisestä viiniin

Auringonlasku Aucklandin Devonportissa

Hot springs

Waiheke

Maanjäristykset

Kirjoitan firmalle Health & Safety -käsikirjaa. Ensimmäisenä täytyy arvioida erilaisten onnettomuuksien ym riskit. Kun ollaan Uudessa-Seelannissa, yksi kohta on maanjäristykset. Tiesin, että täällä on monta kaupunkia, jotka ovat mannerlaattojen saumakohtien päällä, mutta jostain syystä olin kuvitellut, että pohjoinen osa ei ole aivan yhtä maanjäristysaltis. Olin väärässä. Alla kaksi karttaa, joissa viimeisten kymmenen vuoden merkittävät maanjäristykset. Auckland tosiaan ei ole aivan maanjäristysalueen päällä (täällä on vain useampi tulivuori), mutta lempialueeni, Bay of Plenty (jossa myös Tauranga sijaitsee), on erittäin aktiivisella alueella.

Christchurchissa on viime vuosina ollut monta isompaa järistystä (ja satoja pieniä), jonka seurauksena koko keskusta joudutaan rakentamaan uudelleen ja suuria asuinalueita on jouduttu laittamaan asumiskieltoon. Luin juuri, että yhtä suuri maanjäristys voi tapahtua milloin vain Bay of Plentyn alueella. Seuraavaa isoa järistystä odotellessa...

Yksi vaellusviikonloppu lisää

Taas kerran kiva viikonloppu takana. Tosin taisin tällä kertaa vähän “overdo it”, sillä olin sunnuntai-iltana aivan poikki. En ehtinyt viikolla käydä kuin kerran joogassa, joten tuntui siltä että oli pakko mennä lauantaiaamuna. Taas kerran muistin miksi kannattaa mennä joogasalille, eikä vain treenata kotona. Osaavat ohjaajat näkevät heti miten asentoja kannattaa korjata ja huomaavat milloin on aika ottaa uusia asentoja harjoitukseen mukaan.

Lauantai-iltapäivällä lähdin iltavaellukselle ja saavuin kotiin klo 22. Olin melko poikki pitkän päivän jälkeen. Sen huomasi vielä sunnuntaiaamuna, jolloin olin sopinut meneväni filipiinolaisen työkaverini kanssa kävelylle Rangitoton tulivuorisaarelle. Vaikka väsymys hieman painoi, oli silti ihana päästä kaupungin hulinasta puolen tunnin lauttamatkan päähän. 600 vuotta nukkuneen tulivuoren jäljet näkyivät saarella vieläkin. Saari on täynnä isoja, todella kevyitä, mustia vulkaanisia kiviä. Päivälämpötila oli n. 20C, mutta musta kivi imee itseensä lämpöä, joten saarella tuntui lämpimämmältä.

Blogissa on todennäköisesti perjantaista pari viikkoa eteenpäin hieman hiljaisempaa, sillä saan odotetun suomalaisen vieraan Espanjasta!

Lauantaina kävelimme Karekare-rannalle.

Auringonlasku Karekarella.

Rangitoton mustat vulkaaniset kivet olivat joka puolella saarta.

Rangitoton huipulla työkaverini Emelitan kanssa. Pituuseromme on muuten aika suuri - tässä olen aika kumarassa...

Nättiä kukkia vulkaanisten kivien keskellä

Rangitoton rannikolla oli nättejä poukamia täynnä purjeveneitä.

Työkulttuuri

Kaksi viikkoa töissä italialaisten kanssa ja huomaan jo, että englannin puherytmini on alkanut muuttua laulavammaksi ja käsien heiluttelu on lisääntynyt. Aluksi tuntui etten oikein ymmärtänyt mitään muiden puhuessa italiaa - ja sehän ärsytti perfektionistia, koska tiedän italian olevan niin läheistä sukua espanjan kanssa. Mutta nyt pikku hiljaa alan poimia tuttuja sanoja ja ymmärrän jo mistä asiasta puhutaan. En usko, että menee kauan ennen kuin puhun sujuvaa itañolia (espanjan ja italian sekoitusta).

Haastavinta on jutella toisen Roundpizzan työntekijän, Andrean, kanssa. Hän puhuu erittäin huonoa englantia joten joudun puhumaan todella hitaasti, käyttäen helppoja sanoja. Kun tarpeeksi kauan puhuu niin, se jää päälle ja olen useampaan kertaan vahingossa jatkanut hidasta puhetta myös muiden kanssa.

Uusiseelantilaiset ovat aika paljon rennompaa kansaa kuin suomalaiset ja se näkyy myös työkulttuurissa. Omasta mielestäni small talk ei kuulu työsähköposteihin, joten lähetän kohteliaita, mutta tyypillisiä suomalaisen insinöörin kirjoittamia viestejä, joissa mennään suoraan ja ytimekkäästi asiaan. Olen pari kertaa hämmentynyt, kun vastauksessa höpötetään kaiken maailman turhuuksia, eikä välttämättä kunnolla vastata suoriin ja selkeisiin kysymyksiini. Esimerkiksi tänään yksi sanitteettituotteiden toimittaja alkoi kyselemään sähköpostissaan kemian insinöörin tutkinnostani ja kertoi olevan erittäin kiinnostunut siitä. Ihmettelin mitenköhän se liittyy eri tuotteiden hinnoitteluun, jota olin kysynyt edellisessä viestissäni.

Paikallisten rento luonne tekee myös työpuheluista erilaisia kuin mihin olen tottunut Suomessa. Aina alussa höpötellään hetki ennen kuin päästään kunnolla asiaan. Olen pari kertaa saanut linjan toisen pään hämilleen, kun olen skipannut small talkit. Toisaalta jos on aikaa niin myös töissä on oikeastaan ihan kiva jutella eri ihmisten kanssa, mutta alan pikku hiljaa ymmärtämään miksi täällä tuntuu olevan aika rauhallinen työtahti.

Kulttuurierot ja maahanmuutto

Tiedostan, että tämä kirjoitus sisältää paljon kyseenalaisia yleistyksiä, enkä väitä niiden pätevän kaikkiin. Uskon silti, että vaikka olemme kaikki yksilöitä, kulttuuritausta vaikuttaa voimakkaasti käyttäytymiseen ja eri asioihin suhtautumiseen. Nämä asiat ovat pyörineet paljon mielessäni viime aikoina, joten pakko kirjoittaa.

Olen täällä ollessani huomannut miten liberaali taustani on. Kyllä, Suomessakin tapaa paljon ennakkoluuloja, mutta Suomen sosiaalidemokraattinen ajattelutapa on silti syvällä systeemissä. Uusi-Seelanti on varsinkin nykyisen oikeistohallituksen käsissä hyvin erilainen ja nykyisen kumppanini eteläafrikkalaiset kokemukset ja siitä seuranneet mielipiteet ovat hyvin erilaiset kuin omani. Ne ovat toisaalta saaneet itseni kyseenalaistamaan joitakin ehkä hieman naiiveja ajatuksia, mutta toisaalta uskon silti, että liian jyrkät asenteet johtavat vain ongelmiin.

Yksi Uuden-Seelannin rikkauksista on, että tämä on maahanmuuttajien rakentama maa. Täällä ollaan yleisesti hyvin avoimia ja ystävällisiä kaikkia kohtaan. Ikävä kyllä tiettyjen ryhmien ongelmat ovat johtaneet yleistyksiin, jonka seurauksena eurooppalaistaustaiset saavat erilaista kohtelua kuin muut maahanmuuttajat. Tätä asetelmaa on kritisoitu ja maahanmuuttojärjestelmää on yritetty muuttaa niin ettei se suosisi vain eurooppalaisia, mutta yleinen ajattelutapa on: “tervetuloa - jos olet korkeasti koulutettu, valkoihoinen”. Itse rankan viisumiprosessin kokeneena totesin, että edes eurooppalaisena tänne ei tosiaankaan tulla kovin helposti, mutta olen sitä mieltä että se on toisaalta ihan järkevää. Yksi syy miksi täällä on alhainen työttömyys, on että tänne yritetään saada vain ihmisiä, joiden osaamista ei muuten täältä löytyisi ja jotka edistävät Uuden-Seelannin taloutta.

Paikallisessa maahanmuuttojärjestelmässä on monta kategoriaa. Korkeasti koulutettujen lisäksi tänne tulee suuri määrä rankkaa “sesonkityötä” tekemään mm. intialaisia ja filippiiniläisiä. Sesonkityöviisumit ovat ainut tapa miten Uuden-Seelannin suuri hedelmä-, viini- ja muu maatalous pyörivät, sillä paikallisten sanoin “maan oma väki ei suostu tekemään todella rankkoja, huonosti palkattuja hommia - joten pakko tuoda aasialaisia”. Epäilen, että yksi (ehkä hieman vaiettu) kriteeri maanmuuttoon on uskonto. Täällä ei esimerkiksi juurikaan näy muslimeja. Suurin osa intialaisista on (rauhallisuudestaan tunnettuja) sikhiläisiä, jotka on helppo tunnistaa heidän turbaaneistaan - en ole ikinä nähnyt niitä yhtä paljon kuin Aucklandin junissa!

Nykyinen työpaikkani on tyypillinen aucklandilainen firma - työntekijät ovat ympäri maailmaa. Uusin tuttavuuteni ovat filippiiniläiset. Ainakin tässä firmassa tapaamani naiset ovat ihania ihmisiä: Huolehtivaisia, avuliaita ja erittäin ystävällisiä. Olenkin jo maininnut firman italialaiset - jotka (kuten he itsekin naureskelevat) ovat myöskin tyypillisiä edustajia… Onneksi he ovat pohjoisosista, joten paikka ei ole aivan täysin kaaoksessa.. :D

Eilen kun ajoin viime viikolla töiden jälkeen kotiin totesin, että omalla alueellani muiden asukkaiden autot poikkeavat aika lailla omasta pienestä ja käytännöllisestä, vaaleansinisestä Honda Jazzista. Muissa autoissa istui “pacific islanders (eli esim. Tonga, Fidzi)”, intialaisia ja kiinalaisia tuunatuissaan ja äänekkäissä autoissaan.

Uusi-seelantilaiset ovat tunnetusti huonoja kuskeja, jonka takia onkin huvittavaa miten paljon huomiota ulkomaalaisten aiheuttamat kolarit saavat. Täällä ollaan tosissaan huolissaan miten tänne tulevat oikeanpuoleiseen liikenteeseen tottuneet kuskit pärjäävät. Kun seuraa mediaa voisi saada kuvan, että suurin osa onnettomuuksista olisi turistien aiheuttamia, mutta todellisuudessa niiden osuus on vain 4 % kaikista kolareista.

Huomaan itse olevani helsinkiläinen autoilija. Taurangassa ärsyynnyin, koska pikkukaupungin kuskit eivät osaa ottaa muuta liikennettä huomioon. Se näkyy mm. siinä ettei toisille kovin helposti anneta tilaa ja liikenneympyrät ovat raivostuttavia, koska sinne ei uskalleta mennä sisään. Aucklandilaiset sen sijaan (vaikka muu maa toisin väittääkin) ovat yleisesti suhteellisen hyviä kuskeja, koska he ovat tottuneet suurkaupungin (Aucklandissa on nykyään n. 1,5 miljoonaa asukasta, joista suurin osa ajaa kaikkialle) liikenteeseen. He ovat toisaalta erittäin aggressiivisia ja mahdollisuudet käytetään hyväksi, mutta toisaalta täällä ollaan todella kohteliaita ja aina kun laittaa vilkun päälle toiselle kaistalle syntyy tilaa. Itsellä on vielä opettelemista siinä miten kauniisti täällä annetaan toisille tilaa. Olen erittäin tyytyväinen, että ole kuitenkin tottunut ajamaan liikenteen seassa, sillä Aucklandin liikenne tuntuu suurkaupungin liikenteeltä - meno on aika erilaista kuin pienemmässä Helsingissä. En varsinaisesti viihdy paikallisessa liikenteessä, mutta tarvittaessa pääsen paikasta toiseen. Palasin tänään aamulla pitkän viikonlopun vietosta Taurangasta Aucklandiin. Ensimmäiset 190 km taittuivat kahdessa tunnissa, sitten pääsin kokemaan Aucklannin aamuruuhkan ihanuuden - viimeiset 30 km kestivät lähes tunnin. Onneksi olen töissä etelässä, en uskalla edes miettiä miten kauan matka Aucklannin pohjoisosiin olisi kestänyt.

Näistä asiasta voisi kirjoittaa romaanin tai pari, joten jatkoa on varmasti luvassa :)

Ensimmäiset työpäivät

Aivan hullut ensimmäiset työpäivät ovat takana ja sama meno näyttää jatkuvan ainakin loppuvuoden. Roolini on taas kerran erittäin laaja ja olenkin ehtinyt puuhata jo vaikka mitä. Eilen aloitin työt selvittämällä mitä firman laatujärjestelmä vaatii tuotannolta ja aloitin manuaalin valmistelun. Siinä termiviidakossa menikin mukavasti melkein koko päivä, mutta lopulta alkoivat asiat palata mieleen. Ei siis tosiaankaan ole ikinä ollut suosikki aihealueitani, jonka takia olin tehokkaasti unohtanut eri laatujärjestelmien erot ja vaatimukset.

Minulle annettiin myös tehtaan puhtaanapidon suunnittelu, johon kuului kemikaalitoimittajan ja tuholaistorjujan konsultointi sekä työvaatteiden tilaaminen. Kun odottelin eri myyjien saapumista tehtaalle ehdin siinä samalla toimia teollisuussiivoojana imuroiden ja pesten tuotantolaitteita. Tämän lisäksi sivussa hoidan lopputuotteen pakkauksen laatikoiden tilaamisen.

Tällä hetkellä näyttää huolestuttavasti siltä, että tehdas saadaan koeajokuntoon aikaisintaan kuukauden päästä, joten varsinainen tuotanto viivästyy pessimistisimmistäkin arvioista reilusti. Mm. lattian kanssa on ongelmia, sillä sen täytyy täyttää tiukat hygieniavaatimukset. Koska lattia ei ole vielä valmis, emme ole edes pystyneet aloittamaan laitteiden kytkemistä jne.

Omasta mielestäni tämä oli kyllä täysin odotettavissa, mutta ilmassa on havaittavissa suurta epätoivoa ja stressiä. Minut firmaan palkannut Stefano kertoi nukkuvansa keskimäärin 3h/yö, ja sen huomaa. Onneksi edessä on pitkä viikonloppu - toivottavasti kaikki malttavat pitää lomaa edes sen verran!

Olin taas viime viikonloppuna päivävaelluksilla ja huomaan olevani täysin addiktoitunut niihin. Olen myös tavannut erittäin hauskoja vaelluskavereita, joka tietenkin auttaa asiaa.

Sunnuntaivaelluksen kohokohta oli pehmeässä hiekassa "luistelu" alas rannalle. 

Lauantaina kävimme iltavaelluksella ja loppumatka sujui lamppujen avustuksella pimeässä metsässä. (Minut voi bongata turkoosissa takissa etuvasemmalla.) 

All Blacks ja NZ flag

Media keskittyy täällä tällä hetkellä rugbyyn. Uuden-Seelannin ylpeys, All Blacks, pelaa tänään Ranskaa vastaan, joten koko maa jännittää. Olen menossa sunnuntaivaellukselle, jota siirrettiin normaalista ajankohdasta tunnilla eteenpäin, jotta kaikki ehtivät katsoa pelin ensin kotona :)

Itseäni rugby kiinnostaa yhtä paljon kuin muutkin urheilulajit, eli ei kovin paljoa. Tosin rugby on hieman mielenkiintoisempaa kuin Uuden-Seelannin toinen suosikki, cricket, joka on ehkä maailman tylsin ja hitain peli. Cricket voi kestää päiviä - ja siinä pidetään erilaisi kahvi-/tee-, lounas- ja päivällistaukoja (!!).

Hieman mielenkiintoisempi keskustelu liittyy Uuden-Seelannin lippuun ja sen mahdolliseen vaihtamiseen. Täällä harkitaan, että vanha Australian lippua erittäin läheisesti muistuttava, alkuperin laivaliikenteen käyttämä lippu vaihdettaisiin johonkin hieman omaperäisempään, paremmin nykyistä Uutta-Seelantia kuvaavaan lippuun. Lippukomitea on nyt valinnut viisi vaihtoehtoa ja ensimmäinen äänestys valitsee sopivimman. Tämän jälkeen järjestetään toinen äänestys siitä vaihdetaanko lippu uuteen ehdokkaaseen. 

Ensimmäisen kierroksen vaihtoehdot löytyvät: https://www.govt.nz/browse/engaging-with-government/the-nz-flag-your-chance-to-decide/

Niistä kolme on itse asiassa All Blacksienkin käyttämän "Silver Fern" -lipun (https://en.wikipedia.org/wiki/Silver_fern_flag) muunnelmia. 

Alkuperin ehdoituksia oli satoja, ja omasta mielestäni pari oikeasti hyvää vaihtoehtoa on pudotettu pois. Oli lipusta mitä mieltä vain, on uusiseelantilaisilla nyt aika ainutlaatuinen mahdollisuus päästä vaikuttamaan maan symboliin.

Ensimmäinen viikko

Blogin puolella on ollut pientä hiljaiseloa, koska muutin viikko sitten Aucklandiin ja olen elänyt kännykän rajatun netin kanssa. Sain tänään VDSL-yhteyden asunnolle, joten nyt taas toimii netti rajattomasti :) Ensimmäinen viikko Aucklandissa on ollut henkisesti rankka. Huomaan, että olen valmiiksi jo niin stressaantunut, että kaikki pienetkin asiat tuntuvat suuremmilta kuin ne todellisuudessa ovat.

Olin alustavasti sopinut, että alottaisin lokakuun alussa työt. Tehdas ei kuitenkaan ole vielä valmis ja tällä hetkellä näyttää siltä, että pääsemme tekemään ensimmäiset koeajot vasta marraskuun puolella.
Viime viikolla kävimme neuvottelemassa Taurangassa jauhomyllyllä. Italialaiseen pizzaan käytetään erikoisjauhoja, joita heillä ei ole valmiina saatavilla, mutta olivat kovasti sitä mieltä, että pystyisivät sellaista toimittamaan. Sovin samalla, että tulisin perjantaina Aucklandiin käymään tehtaalla, koska koko projektin käyntiin laittanut Paolo oli käymässä lauantaihin saakka. Olin edelleen siinä toivossa, että voisin aloittaa työt tällä viikolla. En ihan onnistunut tavoitteessani, mutta sain italialaiset vakuutettua että tarvitsen pari viikkoa dokumentaation ym. valmisteluun ennen kuin rupeamme käynnistämään tuotantoa, joten aloituspäiväkseni sovittiin maanantai 19.10.

Perjantaina kun saavuin Aucklandiin oli minua vastassa haiseva asunto. Edelliset asukkaat ovat eläneet hurjaa elämää ja jättäneet jälkensä. Vuokraisäntä oli yrittänyt parhaansa mukaan siivota ja mm. maalasi seinät. Siisteystaso ei kuitenkaan yltänyt lähellekään minun vaatimuksiani, joten vietin monta tuntia kuuraten asuntoa. Yksi suurimmista inhokeistani - kokolattiamatto - nousi roimasti inhokkilistallani, siitä ei nimittäin ihan helposti lika lähde pois.

Asunto ei edelleenkään ole mikään erityisen mukava, mutta nyt kun olen siivonnut sen, saanut uuden sängyn (ensimmäiset yöt vietin ilmapatjalla erittäin kylmässä kämpässä ja heräsin parin tunnin välein kylmyyteen vaikka päällä oli kolme kerrosta vaatteita ja untuvapeitto) sekä pari huonekalua se alkaa olla siedettävä. Onneksi suunnitelmana on asua Aucklandissa viikot ja mennä viikonlopuiksi Taurangaan, jossa meillä on iso ja paljon mukavampi talo.

Yksi syy miksi Aucklandin asuntoni on niin halpa on, että se on etelässä (rikkaat asuvat itärannikolla sekä pohjoisessa). Tästä on kohtuullisen lyhyt matka töihin, jonka takia päädyin tänne, mutta melkoinen matka kaikkialle muualle. Koska alue ei todellakaan ole mukavin, lähden mielelläni muualle. Onneksi juna-asema on 10 min kävelymatkan päässä ja junamatka keskustaan on 20 min.

Tiesin jo etukäteen, että ensimmäisistä viikoista Aucklandissa tulisi yksinäisiä, joten olin liittynyt erilaisiin Meetup sivuston ryhmiin. Sekä lauantaina, että sunnuntaina järjestettiin päivävaelluksia läheisille alueille, joten ilmottauduin mukaan. Se osoittautui erittäin hyväksi päätökseksi. Onnistuin unohtamaan viikonlopuksi ahdistukseni ja nauttimaan maisemista. Tapasin samalla mukavia paikallisia, joista suurin osa tuntuu olevan joko ulkomaalaisia, tänne toisesta kaupungista juuri muuttaneita tai eronneita kiwejä. Tässä muutama kuva päivävaelluksilta.

Matkalla kohti Mt Aucklandin huippua.

Lounastauko

Vaellusryhmä Mt Aucklandin huipulla

Länsirannikon mustan vulkaanisen hiekan Piha-ranta on suosittu surffiranta Tasmaninmeren hyvien aaltojen takia.

Reitti kulki kauniiden maisemien halki, välillä joen rannalla, välillä joessa.

Kengät saivat hyvän huuhtelun.

Viimeinen nousu.

Somewhere in the Pacific

En ole ikinä innostunut Itämerestä, vaikka myönnän, että sen saaristo on erittäin kaunis ja vierailun arvoinen. Itämeri on kuitenkin ollut minulle lähinnä Helsingin kosteutta lisäävä, kevättä myöhäistävä ja syksyä pidentävä, ärsyttävä tekijä. Olenkin aina kutsunut itseäni enemmän järvi- kuin meri-ihmiseksi.

Valtameri sen sijaan - se on aivan eri asia. Olen saanut nyt asua Tyynenmeren (minulle selvisi juuri, että Tyyni valtameri on vanhentunut nimi) rannalla, enkä ihan heti halua täältä pois. Uusi-seelantilaiset haluavat aina muistuttaa, että olemme kaukana kaikesta. Lähin naapuri, Australia, on 1600 km päässä ja toiseen suuntaan täytyy matkustaa koko Tyynenmeren yli, jotta itäinen "naapuri", Chile, tulee vastaan. Se on sekä Uuden-Seelannin pelastus, että ongelma. Uskon, että Uusi-Seelanti on edelleen niin kaunis ja rauhallinen, koska olemme kaukana muusta maailmasta. Kovin moni ei pysty matkustamaan, saatikka muuttamaan tänne saakka. Näin kauas kotimaasta muuttaminen vaatiikin ehkä jonkinlaista mielenhäiriötä :) Etäisyys muusta maailmasta toisaalta tarkoittaa myös, että kaikki mitä tänne pitää tuoda maksaa paljon, koska välimatkat ovat niin pitkiä. Myöskin oma matkustelu vähenee väkisinkin, kun lyhin ulkomaan lento on 4 h.

Uuden-Seelannin vedet ovat erittäin viileitä (parhaimmillaankin vain 18-20C). Se tosin on mielestäni lähinnä hyvä asia, sillä en ole kovin innokas uimaan meressä. Kaikki muu vesiurheilu sen sijaan onnistuu veden kylmyydestä huolimatta hyvin. Kylmän veden ansiosta täällä on lämpimät, mutta kuivat kesät (toisin kuin esim. Välimeren rannalla). Kylmät virtaukset tarkoittavat myös erittäin rikasta merielämää. Täällä näkyy aina delfiinejä ja valaita ja kalasaalit ovat vielä toistaiseksi hyviä. 

Yksi parhaista valtameren puolista on kuitenkin sen mieltä rauhoittava vaikutus. Olen lukemattomat kerran kävellyt ahdistuneena rannalle ja heti Tyynynmeren nähtyäni olo on muuttunut täysin. Palasinkin juuri yhdeltä rantakävelyistäni, josta sain inspiraation lähteen tähän ylistykseen.

Lopetan lempikirjailijani Pablo Nerudan runoon:

"El Océano Pacífico / se salía del mapa. / No había donde ponerlo / Era tan grande, desordenado / y azul que no cabía en ninguna parte. / por eso lo dejaron frente a mi ventana." 

Vapaasti käännettynä:

Tyynimeri, se karkasi kartalta. Ei ollut mitään paikkaa, minne sen voisi laittaa. Se oli niin iso, epäjärjestyksessä ja sininen, ettei se sopinut mihinkään. Sen takia se jätettiin minun ikkunani alle.

Lähin rantani, Papamoa beach.

Lintu katselee Tyyntämereä Papamoa beachilla.

Auckland

Odotan muuttoa Aucklandiin sekä jännityksellä, että innolla. Asunnon löytäminen Taurangasta käsin on ollut hieman haastavaa, koska kaikki asuntonäytöt on keskellä viikkoa eivätkä koskaan satu samalle päivälle. Sen lisäksi asuntoja on liian vähän, joten ne menevät nopeasti ja kyselyjä tulee paljon, joten yleensä välittäjät eivät edes jaksa vastata kaikkiin kyselyihin. Kävin viime lauantaina katsomassa yhtä asuntoa ja tein samalla vuokrasopimuksen. Asunto sijaitsee entisellä "huonolla alueella" ja osa taloista on edelleen suhteellisen huonokuntoisia. Alue on kuitenkin parantunut huomattavasti viimeisen 15 vuoden aikana ja nykyään siellä tuntui asuvan keskiluokkaisia maahanmuuttajia. Ostoskadulla huomasi, että asiakaskunta on lähinnä intialaisia ja kiinalaisia.

Uusi kotini on pieni yksiö, jossa on pieni keittonurkkaus. Samalla tontilla on myös iso talo ja luulen, että vuokraamani "talo" on alunperin ollut autotalli/varasto, joka on muutettu asunnoksi. Tarkoituksena on kuitenkin viettää vain viikot Aucklandissa ja tulla viikonlopuiksi Taurangaan, jossa meillä on edelleen iso talo vuokralla. Näillä näkymin vuoden lopulla/ensi vuoden alussa tähän tulee muutoksia - niistä lisää kun ne ovat hieman varmemmalla pohjalla.

En tunne Aucklandia vielä kovin hyvin, mutta se mitä olen ehtinyt nähdä niin vaikuttaa mukavalta kaupungilta. Auckland onkin yleensä top 10 joukossa erilaisissa "maailman mukavin kaupunki" listauksissa. Mielyttävimmät puolet ovat mukava ilmasto, kauniit rannat sekä todella upeiden paikkojen läheisyys (mm. Coromandel, josta kirjoitinkin jo aikaisemmin). Auckland on Wellingtonin ohella mielestäni ainoat "oikeat" kaupungit Uudessa-Seelannissa. Niissä on "kunnon" keskusta ja julkinen liikenne toimii edes jotenkuten, toisin kuin monissa muissa kaupungeissa täällä. Esimerkiksi Taurangassa ja Christchurchissa keskusta on lähes kuollut ja ihmiset viihtyvät lähinnä ostoskeskuksissa omissa lähiöissään. Auckland on 1,38 miljoonalla asukkaallaan myös selvästi suurin kaupunki täällä. Yksi syy on, että se on maahanmuuttajien suosiossa. Auckland on täynnä pieniä chinatowneja ja uusi asuinalueeni on yksi niistä. Kiinalaisista ollaan täällä useaa mieltä. Monien mielestä aasialaisten maahanmuuttajien virta on pilannut Aucklannin, mutta ovat he myös tuoneet paljon hyvää. He ovat ostaneet huonokuntoisia taloja huonommilta alueilta kunnostaakseen ne ja he ovat pikku hiljaa nostaneet niin talojensa kuin alueiden arvoa ja miellyttävyyttä.

Talojen arvonnousu on kuitenkin lähtenyt täysin käsistä Aucklannissa. Pelkästään viimeisen vuoden aikana talojen arvo on noussut 20%, puhumattakaan jos vertaa hintoja 5 tai 10 vuotta taaksepäin. Suurin syy tähän on ollut asuntosijoittajat. Täällä ei ole samanlaista sääntelyä kuin Suomessa - tosin sitä ollaan kovasti muuttamassa, koska asuntokupla on leviämässä muihinkin kaupunkeihin. Myös Taurangassa asuntojen arvo on noussut 10% viimeisen puolen vuoden aikana eikä nousulle näy loppua, koska Aucklannin sijoittavat ovat nyt siirtäneet katseensa Taurangaan, Hamiltoniin ja Queenstowniin.

Kaupunkilainen puutarhatöissä

Vuokraisäntämme muistutti meitä tällä viikolla, että vuokrasopimuksessa meidän velvollisuuksiin kuuluu pitää puutarha "weed free". Kun muutimme tänne katselin kauhistuneena kukkapenkkien määrää ja yritin sanoa Hannolle, että olen kaupunkilainen, joten hän saisi mieluusti maatilalla kasvaneena hoitaa puutarhatyöt. Olen kuitenkin nyt ollut päivisin kotona, joten yritin tehdä hieman puutarhatöitä. Onnistuinkin kiskomaan ison kasan heinää pois ja kukkapenkit näyttävät huomattamasti paremmilta, mutta alku oli hieman opettelua. Edes Hannon ohje "se on ihan helppoa - ota pois kuolleet ja rikkaruohot" ei paljoa auttanut...

Rikkaruohojen seassa piileskeli jonkun verran myös istutettuja kukkia... Sain siis kauniin kimpun ruokapöydälle :)

Tämä puskatyyppi näytti liikaa rikkaruoholta...

...joten sen kaverille kävi näin.

Jotta hieman saa käsitystä epätoivostani, tässä vielä kuvia pihastamme.

Talon länsisivu.

Etupiha, jossa aivan turhan suuri kukkapenkki.

Takapiha ja sen jättimäinen kukkapenkki.

Tuohonkin on pitänyt tunkea pieni kukkapenkki.

Lisää takapihan kasveja (perällä oleva puu on feijoapuu - se oli sentään mieluinen syksyllä).

Länsisivu toisesta suunnasta - perällä näkyy mm. sitruunapuu (joka kuuluu suosikkeihini).

Tämä on kaupunkilaiselle sopiva puutarhatyyppi ja määrä - tosin yrttienkin kanssa on ollut hieman päänvaivaa, kun niihin eksyi kirvapopulaatio. Google osasi kuitenkin kertoa, että kirvat eivät pidä saippuavedestä, joten pääsin niistä eroon.

Pitkä odotus on vihdoin ohi!

Sain juuri tiedon, että viisumihakemukseni on hyväksytty! Saan siis aloittaa työt Aucklandissa ja jäädä Uuteen-Seelantiin! Vielä on hieman epätodellinen olo, mutta eiköhän tämä pian muutu iloksi!

Tämä on ollut erittäin pitkä ja rankka prosessi. Onneksi en tiennyt etukäteen miten vaikeaa tämä tulisi olemaan, sen verran monta ahdistuskohtausta ja huonosti nukuttua yötä tähän vuoteen on sopinut. Mutta on tämä sen arvoista - joka aamu kun herään tässä kauniissa maassa, muistan miksi halusin niin kovasti tänne takaisin. Suomi tulee aina olemaan rakas ja kaipaan monta asiaa sieltä, mutta olen onnellisempi täällä. Koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta toivon, että saan jäädä tähän maahan vielä useammaksi vuodeksi.

Valoa tunnelin päässä - nostetaan siis malja!

Tänään aamulla heräsin aika masentuneissa tunnelmissa. Työsopimukseni lannoitefirmassa loppui viikko sitten ja sain viimeisen palkkakuitin tänään. Uudesta työstä ei kuitenkaan ollut vielä mitään tietoa, joka tarkoittaa myös ettei ole varmuutta voinko jäädä maahan joulukuun jälkeen.

Kävin aamulla kävelyllä ja oloni hieman keveni koska karitsat ovat saapuneet! Joka puolella hyppi pieniä, suloisia palleroita emojensa perässä. Harmittavasti emot yrittivät pitää minut kaukana jälkeläisistään, kun yritin lähestyä ottaakseni kuvia, mutta onneksi karitsoista voi iloita kauempaakin.

Mutta varsinainen ilouutinen tuli myöhemmin. Sain työtarjouksen Aucklandista, siitä italialaisesta leipomosta, jossa kävin haastattelussa pari viikkoa sitten! He olivat edelleen hieman huolissaan, että olen "overqualified" eivätkä he pysty alussa maksamaan kovin suurta palkkaa. Itse näen asian niin, että tämä on aivan mieletön tilaisuus päästä kokemaan uuden leipomolinjan perustamista! Tiedän jo nyt, että seuraavat kuukaudet tulevat olemaan hulluja, mikään ei koskaan mene tuotannon alkumetreillä niin kuin on suunniteltu! Vähän pelottaa etten ole pätevä ratkomaan kaikkia vastaantulevia ongelmia, mutta onneksi juttelin tänään entisen työkaverini kanssa ja hän muistutti, että hän pystyy auttamaan minua monessa asiassa ja vähintään tuntee jonkun toisen, joka voi auttaa. Ja niinhän se on - ei kaikkea tarvitse itse osata, kunhan tietää ja osaa pyytää apua oikeilta tahoilta.

Edelleen on kuitenkin olo, ettei vielä pitäisi hyppiä ilosta, koska ensi viikolla on monta asiaa (mm. viisumi), jotka pitää hoitaa ensi kuntoon, jotta kaikki on varmaa. Mutta toisaalta - vihdoin valoa näkyy tunnelin päässä! Joten kuten teekkariaikoina tuli muutamaan otteeseen laulettua "on aika nostaa malja"!

Tässä vielä loppuun muutama kuva päiväkävelykavereistani:

R.I.P. Lumi

Kun päätin lähteä Uuteen-Seelantiin yksi huolenaiheistani oli ihanat ragdoll-kissani Lumi ja Joli. Selvittelyjen jälkeen totesin ettei kissojen ottaminen mukaan olisi kovin järkevää, varsinkaan kissojen kannalta. Onneksi satuin miettimään asiaa ääneen töissä ja löysin kissoille täydellisen kodin kissarakkaasta perheestä Porvoosta.

Kaikki oli sujunut hyvin, kunnes tänään aamulla sain ikävän viestin. Lumi oli löytynyt erittäin huonossa kunnossa ja eläinlääkäri oli todennut, että munuaiset olivat pettäneet, joten vaihtoehtoja ei ollut kuin yksi. Muistin hämärästi kuulleeni vastaavasti ongelmasta ragdollien kanssa. Monilla ragdolleilla on perityvä geeni, joka usein aiheuttaa äkillisen munuaisten vajaatoimintannan ja yleensä johtaa kuolemaan.

Ryhdyin kaivamaan vanhoja kuvia ja totesin, että vaikka se loppui turhan aikaisin, Lumilla on ollut aika upea elämä. Tässä muutama todiste.